Huljalan Tupala: tila ja talonväki

Virtuaalivilahdus Tupalan tilasta Hämeenkosken Huljalassa. Kolmen Tupalan pitäjässä kylän nimelläkin on väliä.

Tila sijaitsee nk. Ylisen Viipurintien varressa. Hyvät liikenneyhteydet siis – kysymyshän on Hämeenlinnan ja Viipurinlinnan välisestä valtaväylästä. Kirkonkirjoja seudulta on tallessa isoon vihaan asti. Ainakin tuon ajan vuodesta 1724 tila on ollut isännän äidin esivanhempien hallinnassa.
Tilallamme kasvatetaan paljolti metsälaitumilla itä- ja pohjoissuomenkarjaa eli kyyttöjä ja lapinlehmiä. Pelloilla viljelemme muun muassa härkäpapua, rypsiä, öljyhamppua ja nurmea ja luomuvihanneksia. 

Lehmien lisäksi lihotetaan myös puita. Raivaussaha on talon käytetyimpiä kodinkoneita.
Tekstien tarkoitus on kertoa asiakkaillemme ja muille kiinnostuneille kyytönlihan tuottamisesta, käytännön töistä ja pohdittavista kysymyksistä. Kasvinviljelykin on paljon ihmeellisempää kuin pelkkä kylvö ja korjuu. Oheen yritetään kuvata muutakin nurkissamme harjoitettua toimintaa näkökulmana elämään maaseudulla. Meillä se näyttää tältä, jossain muualla sitten toisenlaiselta.


Talolliset:
Laura ja Mika Hämäläinen, emäntä ja isäntä, maanviljelijöitä, akronoomeja (agronomeja suom. huom.)

Lapsityövoima: 6 kpl2000, 2002, 2004 ja 2006 syntyneet tytöt, 2010 ja 2012 syntyneet pojat

Eläkeläistyövoima pihan toiselta laidalta:mummo ja ukki

Konsernin yhteystiedot:Vanhatie 239 16800 Hämeenkoski
etu.suku@phnet.fi, ääkköset pois
0400-978665, 0400-536614

2 kommenttia:

  1. Voiko teiltä ostaa kyytöjen maitoa? Kokeilisin sopiiko se minulle, kun maitoproteiinia A1 ei sovi.Kuulin, että kyytöt lypsävät A2 maitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Anteeksi myöhäinen vastaus. Tämä blogikone ilmoitti aikaisemmin sähköpostilla kommenteista, mutta enää ilmoituksia ei ole tullut ja siksi minulta ovat jääneet kommentit huomaamatta ja vastaamatta. Kyyttöjämme ei lypsetä. Ne ovat emolehminä, eli kaikki maito menee vasikoille. Kyyttöjen maito on sekä A1- että A2-mallia, kuten muidenkin rotujen. Sitä en osaa nyt sanoa, mikä on näitten valkuaistyyppien osuus. Tutkimalla kunkin lehmän maidon valkuaisen tyypin ja valitsemalla eläimet sen mukaan on tietenkin mahdollista muuttaa karja A2-tyyppiin. Mahdollisuudet ovat kuitenkin periaatteessa paremmat roduilla, joissa populaation pieni koko ei rajoita valintoja niin paljon kuin kyytöillä. Muistaakseni Iisalmessa on Kurimon tila, jossa lypsetään A2-lehmät erikseen. Käsittääkseni myös kutun maito on kokonaan A2-tyyppiä.

      Poista