Ei latvasta laho vaan...

Kuva meneillään olevalta hakkuutyömaalta. Kasvu on vielä päältä päin katsellen vaudissa, kuten vuosirenkaista näkyy. Sisus kuitenkin häviää keskeltä pois ja puun koko paksu tyviosa menee hakekasaan. Keinutuolien sijasta ei saada edes sellua, jota sentään vain vähän lahoista tulee.

"Latvasta laho" ei ole kovin mairitteleva ilmaus, ainakaan jos sillä kuvataan ihmistä. Tyvestä lahossa ei ole yhtä hyvää alkusointua, mutta totuus on yhtä ankea, jos kerrotaan puusta. Lahottomasta tyvestä saisi vaikka mitä, pirtin pellikaton alle ja keinustoolin sinne pirttiin. Siinä voisi sitten näin alkuun parisataa vuotta keinutella säältä suojattuna. Keinujan tietysti joutuu välillä vaihtamaan.

Kuusen ura keinutuolina saattaa kuitenkin karahtaa paitsi keinujan puulajimieltymyksiin myös maannousemasieneen alias tyvilahoon, joka täällä Etelä-Suomessa on paikoin hyvinkin yleinen. Puu saattaa vielä päältä päin näyttää ihan kelvolliselta, mutta päältä kaunis kakku on silkkoa sisältä. Maannousemasieni täyttää biodiversiteetin mukaisen toimenkuvansa ja lahottaa rungon kantavat rakenteet hiilidioksidina ilmaan. Ohessa haihtuu suuri osa metsänomistajan puutilistä jo ennen pankkitilillä käymistä. Useilla metsänomistajalla saattaisi olla ihan itse keksittyjä haihdutuskeinoja kyseiselle erälle. Sieniä ei juuri tähän tarkoitukseen tarvittaisi.

Maannousema säilyy maassa. Jos laho kuusikko uudistetaan kuuselle, on seuraava sukupolvikin laho. Kasvaa ja lahoaa samaan aikaan, eikä sitä hiilensidontapuheissa kaivattua peltikatonalustavaraa kerry. Kuusta kuitenkin usein laitetaan kasvamaan, vaikka jotain muuta pitäisi saada tilalle. Yksi kuusen metsätaloudellisesti hyvistä ominaisuuksista on nimittäin sen hirven mielestä mäntyä ja koivua pahempi maku. Ei ole tuohesta metsän eläimen suu.

Kuusi on rehevämpien paikkojen kasvi. Männystä ei tule kuusen tonteilla hyvää. Koivulle rehevyys sen sijaan sopii. Ja koivu sopii, kuten mainittiin hirven ruuansulatukselle ja makuhermoille. Vai pitäisikö eläinten kohdalla puhua rehunsulatuksesta? Koivun taimille tuhoisa kumminkin, oli kumpi hyvänsä. Hirviä on tyrkyllä täälläkin, mutta ajatus on niitä uskaltaa uhmata ja pistellä koivun taimia maahan taas ensi keväänä.

Mansikan piilotus

Muhvi (vas.) ja Jakris aamulumella.

Lumi tulee ja menee. Yleensä tulee aamuksi, mutta päivän aikana toteaa kiireitä olevan muualla ja häipyy maisemista. Tämän seurauksena kura siirtyy saappaiden pintaan kaikkina vuorokau-denaikoina eikä poistu erikseen opastamatta. Sama suomeksi, pieni pakkanen olisi ihan kiva.

Rönsyt on leikattu pois ja työnnetty pois käytäviltä. Valmiina talvipeitteen asennukseen.

Talvipeite paikallaan. Asennuksesta vastasivat isäntä, emäntä, mummo, ukki ja myötätuuli. Kouluttamaton lapsityövoima ilmoitti asentavansa kyllä harsoja poudalla, mutta juuri tällä kertaa jättää osallistumisen väliin, koska sataa. Kaveri pysytteli siis yksin sisätiloissa. Hyvä sielläkin on jonkun olla valvomassa talon tapahtumia. Esimerkiksi sokeripurkki oli vuotanut asennuksen aikana.

Ensimmäisten lumien jälkeen ehdittiin peittelemään mansikkamaa talviharsoilla. Myöhäiset lajikkeet tekevät satonsa niin myöhään, että ne eivät ennen kylmyyksiä ehdi valmistautua näitten leveysasteiden talveen. Harson hinnoittelu taas oli sellainen, että vain neljäsosa mansikkamaan - sen myöhäisen Malwiinan - kokoista palasta ei kannattanut hommata. Peite leviteltiin koko pläntille. Harson hiirisuojauskin oli onnistunut kohtuullisesti. Kolmas kausi ja vain yksittäisiä pieniä reikiä oli havaittavissa. Mansikkamaata ympäröivän aidan langat laskettiin alas, mutta sähköä niihin ei talvella tarjoilla. Mansikat tuskin karkaisivat. Tähän aikaan vuodesta lankojen tarkoitus on pitää harson ikää lyhentävät peuran sorkat alueen ulkopuolella. Kesällä aidan taas on tarkoitus torjua mahdollisen sonnilauman ylijuoksun satoa alentava vaikutus. Muovin alla olevat kasteluletkutkin saattaisivat kärsiä laajojen kotieläinjoukkojen virheellisistä reittivalinnoista. Niitä nimittäin esiintyy joka vuosi.

Emännän sopimukset

Luomuvalvonnan kokoelmiin tarvittiin lisää paperia. Osan olimme aikanaan toimittaneetkin, mutta oli kuulemma jäänyt matkan varrelle tai hautautunut saavuttamattomiin, kun valvovan organisaation maantieteellinen sijainti oli vuosien varrella useampaan kertaan vaihtunut.

Maanviljely pysäytti aikanaan metsästäjä-keräilijät paikalleen, joten viljelijät eivät kovin usein muuta. Epäilen silti, että muuttaneellekaan viljelijälle "kadonnut muutossa" ei olisi lieventävä asianhaara esimerkiksi vuoden 2014 nautaeläinluettelon puuttumiseen tarkastuksen yhteydessä. Nautaeläinluettelolle riittää reilun kolmen vuoden säilytys, mutta esimerkiksi lypsykoneen testaustodistusta piti aikanaan säilyttää 10 vuotta, vaikka kyseinen lypsykone olisi jo vuosia sitten purettu ja poistettu käytöstä. Nyt tätä aikaa on sentään taidettu lyhentää. Viisi vuotta tai neljä vuotta sopimuskauden päättymisen jälkeen on kuitenkin aika monen luettelon tai muistiinpanon säilytysaikaa koskeva määräys.

Lomakkeet tai lohkojen numeroita luettelevat sopimukset ovat aiheeseen
liittyvyydestään huolimatta vähän tylsiä kuvauskohteita, joten kuva on
tämän aamun työmaalta. Haketta tehtiin taas talven tarpeisiin.
Työnjohto polkaisi paikalle asianmukaisesti varustautuneena.

Virastojen arkistoihin kaivattiin mm. uusia karttoja peltojen reunoilla olevista muutaman metrin levyisistä puustoisista suikaleista. Metsä voisi Suomen oloissa olla näille kohteille vähän liioiteltu ilmaus. Hukuksiin oli joutunut myös metsälaitumen kartta. Varsinaisesta valvonnan puutteesta kohde ei ole kärsinyt, sillä se on yleensä vuosittain luomutarkastajan kanssa kierretty.

Kurkkaamassa on käyty myös parin naapurin perinnebiotoopeissa kesätyöskentelevät lehmät. Näiden kohteiden laiduntamista koskevia sopimuksia kaivattiin myös. Sopimukset oli kirjallisena tehty ja niissä todettiin, että lehmät syövät vain luomueläinten ruokintaan sopivaa perinneruokaa eli perinnebiotooppilohkojen kasvillisuutta. Siksi nämä sopimukset ovat siis valvonnalle tärkeitä. Kuluttajan on voitava luottaa luomun luomuuteen.

Valmis hake tuotiin halliin katon alle. Haketuspaikka oli noin
kilometrin päässä pihasta, joten työnjohdon oli tarpeen käyttää
nopeita liikennevälineitä.

Yksi pikku ongelma kuitenkin oli. Emäntä oli täysi-ikäisenä, täysivaltaisena tilanomistajana ottanut itselleen vapauden tehdä sopimuksia naapurin isännän kanssa - kahdenkin. Täysi-ikäisiä, täysivaltaisia, tilanomistajia hekin. Sopimuksen alla komeili siis emännän 1980-luvun kaunokirjoitusopintoihin perustuva nimikirjoitus, josta saa myös selvää. Sehän ei kuitenkaan meinannut olla sopivaa, koska luomusopimuksen alla oli isännän nimi ja luomukurssikin on käyty isännän nimellä. Meillehän voi tulla vaikka avioero. ELY-keskukselle ja kaikille muillekin voin kuitenkin kertoa, että toistaiseksi avio-onnea on riittänyt 365 päivää vuodessa lukuunottamatta erityisen onnellisia vuosia 2004, 2008, 2012 ja 2016, jolloin onnea riitti peräti 366 päivää.

Tilaa koskevissa lainhuudoissa ja lainapapereissa on sekä isännän että emännän nimet. Selvää saa tosin vain jälkimmäisestä, vaikka isäntäkin on opiskellut kaunokirjoitusta 1980-luvulla. Tällä perusteella lehmien ruokinta tai taloudellinen tilanne ei lakkaisi olemasta kummankaan murhe, vaikka jostain toistaiseksi näköpiirissä olemattomasta syystä lakkaisimme keskenämme viihtymästä. Kaiken lisäksi olemme jollekin maatalousviranomaiselle täyttäneet kupongin, jossa vakuutamme, että voimme kumpikin erikseen asioida tilan nimissä. Nyt selvisi, että luomuasiat ovat tässä suhteessa asia erikseen.