torstai 4. toukokuuta 2017

Kylvöille konehen mieli

Tämän hetkinen traktoribongaus keittiön ikkunasta tuotti näin laihan tuloksen. Viime päivinä olisi usein saanut kolme pistettä kerralla + työkoneet päälle.
Toukokuuta on mennyt jo monta päivää, mutta kylvökoneet/äkeet/aurat/lietevaunut vartoavat vielä nurkissa. Itävyyskokeet on tehty ja koneita trimmataan kauden avajaisiin. Edellisvuosikymmenen lämpiminä keväinä alkoi pitää huhtikuun kylvöjä itsestäänselvyytenä. Nyt on pari kolme vuotta taas muistettu paremmin paikallisen leveyspiirin numero. Säät alkoivat lämmetä oikeastaan vasta tällä viikolla. Valmiina lämpöä vastaanottamaan ovat olleet syysrypsi ja nurmet. Syysviljatkin tietysti siellä, missä niitä on. Talvehtivien kasvien osalta kasvukauden alku ei mene hukkaan.
Lähikuvarypsissä on toistaiseksi vain näitä lantunlehti-imitaatioita. Muutaman viikon päästä pitäisi pellon kellertää oikein urakalla. Syysrypsi kukkii jo kevätkesällä. Laajemmin viljeltyjen kevätlajikkeiden kukinta-aika taas on vasta heinäkuussa.

Rypsit näyttävät toistaiseksi toiveita herättäviltä. Lopullisempia talvehtimislausuntoja kirjoitellaan kuitenkin vasta äitienpäivän jälkeen. Vuosi sitten rypsipelloille pääsi ensin antamaan sekä hyviä että huonoja arvosanoja. Toukokuun edetessä kiitettävät kuitenkin sulivat tai ehkä pikemminkin jäätyivät tai vain kuivuivat kasaan, minkä jälkeen pääosalle rypsialasta otettiin käyttöön viljelysuunnitelma B. Vain yksi rypsilohko jätettiin puitavaksi, mutta senkin sato oli huonon talvehtimisen seurauksena heikko. Tavaraa kertyi niin vähän, että se edelleen odottelee myymättömänä siilossa tämän vuoden rypsejä kaveriksi. Ei kannattanut laittaa isoa autoa hakemaan pientä satsia. Toivottavasti seuraan on loppukesästä tungosta.

Tämän kevään kylvösuunnitelmissa on härkäpapua ja tattaria. Pavut kylvetään ensin, heti kun vain aiotut lohkot kuivuvat riittävästi. Tattarit saavat odotella viimeisen hallan jälkeistä aikaa. Nyt kun vielä tietäisi, koska se on.
Yleisnäkymä syysrypsipellosta talon takaa. Valkoiset räippeet ovat maatuvia edellissyksyn lehtiä, joiden voimalla juuri kasvoi talvehtimisen kestäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti