Metsän poika tahtoi olla

Tahtoi, mutta tuli toisiin aatoksiin. Syömiset ovat metsässä vielä aika vähissä. Muki-nimistä sonnia siirrettiin viime viikolla karsinasta toiseen. Kaveri saatiin muista eroon, mutta se säntäsi hallin päätyyn sillä aikaa, kun porttia suljettiin. Isäntä meni opastamaan sitä kohti toista karsinaa, mutta opastettava puski liukuovea auki sen verran, että välistä pääsi luikahtamaan ulos. Uranuurtaja - Muki oli ensimmäinen, joka livisti tällä tekniikalla. Yleensä sonnit siirtyvät karsinasta toiseen ilman mitään livistysaikomuksia. Matkalla poiketaan lähinnä pöllyttämään turvekasaa. Muki oli kumminkin toista maata. Se on lisännyt talonväen liikuntaa ennenkin. Eräässä viime syksyn laitumen vaihdossakin 85 % ylimääräisestä hölkkäajasta oli Muki-peräistä. Itse asiassa kaverin nimi oli jäänyt mieleen jo vasikkana. Nimen mieleen jääminen ei jostain syystä useinkaan ole myönteinen asia eläinten kohdalla.

Homma hanskassa. Ovelat ja nopeat reunoilla. Väliaikainen metsänpoika
maastoutuu keskelle. Tämä aidalla istuja -selfie lähetettiin
ilahduttamaan viikonlopuksi metsäretkelle lähtenyttä isäntää.

Muki otti suunnan kohti metsää ensin hetken pellola pyörittyään. Lunta ei enää ollut jäljittämiseen. Päätettiin siis odotella pojalta sikamaisia käyttäytymismalleja. Routa ajaa tunnetusti porsaan kotiin. Sonnille toivottiin aamupakkasen riittävän. Riittihän se. Seuraavana aamuna oli lehmien laitumella ylimääräinen ruskea hahmo. Oli myös kiimassa oleva hieho, joten nyt lienee optio ylimääräiseen vasikkaan ensi tammikuussa.

Suunnitelma oli selvä. Suljetaan ovi perästä, kun Muki tulee lehmien kanssa sisälle juomaan. Toteutus ei ollut yhtä selvä. Muki kuuluu sarjaan erittäin epäluuloiset, ja sehän livisti hallista ulos joka kerta, kun takaovea yritettiin mennä sulkemaan. Päässä pyöri suunnitelmia oven kauko-ohjauksesta (=naru ja trissa tms.). Oven lähestymistä yritettiin useista ilmansuunnista, mutta kaveri oli aina valmiina.

Seuraavana aamuna emäntä kuitenkin onnistui yllättämään lähestymällä hiehojen aidan viertä kuivurin suunnalta. Tuuli lieni suosiollinen. Nyt piti enää erotella Muki perimmäiseen karsinaan yksinään ja saada portti pitävästi kiinni ennen kuin se yrittää takaisin. Emäntä soitti lapsityövoimaa kaveriksi. Homma otettiin varman päälle ja kanniskeltiin apuaitoja tiivistämään ruokintapöydän puoli. Aita olkapäällä ikävöi jostain syystä 80-luvun olkatoppausmuotia. Ei niitä toppauksia kyllä haalareissa tainnut olla. Olisi kumminkin pehmentänyt mukavasti. Aidan paino pelkkien käsien varassa tuntui kuitenkin turhan paljolta, joten olkapää otettiin avuksi kannattelemaan. Aikamme sonnia jallitettuamme poika lopulta oli perimmäisessä karsinassa lisäaitojen ympäröimänä. Lapsityövoiman kanssa tunsimme ilmeistä onnistumisen riemua.

Vasikoitten laskeminen on paljon hauskempaa kuin karanneiden sonnien
pyydystäminen.

Päivemmällä kävin hallissa katsomassa. Käytävällä näkyi ruskea hahmo. Kerkesin jo ajattelemaan, mikä Houdini tämä Muki on, kun se on siitä varmistetusta karsinasta päässyt ulos ja ennen kaikkea miten ihmeessä se narrataan sinne takaisin. Toinen katsahdus kuitenkin pienensi ongelmaa. Muki oli siellä missä pitikin ja käytävällä tepasteli sonnien puolelta livahtanut Mäyrä. Sonnien ruokintapöydältä oli yhdestä kohtaa  alalankku irronnut niin, että poistumiskynnys oli madaltunut. Kaveri oli jostain syytä tullut tätä kautta. Lieneekö keskustellut vastapäisen Mukin kanssa turhan innokkaasti. Mäyrä oli kuitenkin normaali sonni ja se hölkötteli nolon näköisenä takaisin kavereiden joukkoon, kun portti avattiin.

Miten vasikka muuttuu merkilliseksi?

Vasemmalta: Oho, Oppi, Oksa, Kaarna, takana Lelu. Kuvaa suurentaessa näkee vielä Ohkasen pään pilkistävän pahnoista Kaarnan takana. Oho on pari kuukautta Oppia ja Oksaa järeämpi.

Lelun Oppi-poika.

Viime päivien urheilusuoritukset vaativat nopeaa reagointia ja sähäkkää liikkeelle lähtöä. Perheen palloilijoiden luulisi olevan tästä lajista innoissaan, mutta jostain syystä he eivät kuitenkaan ole näihin haroituksiin tunkeneet. Kysymys on siis korvamerkkien kiinnittämisestä vasikoille.

Tavallisesti homma toimii niin, että isäntä hoitaa varsinaisen urheilupuolen ja emäntä vastaa valmentajan ja toimitsijan tehtävistä. Toimittaa siis oikeat, oikeilla nimillä varustetut korvamerkit ja kiinnityspihdit paikan päälle sekä valvoo, että oikean ja vasemman korvan merkit menevät oikeaan ja vasempaan, eivätkä vasempaan ja oikeaan korvaan. Silläkin on väliä.

Eilen tosin emäntäkin osui hallille sellaiseen aikaan, että pelkkään toimitsijan rooliin ei voinut jättäytyä. Sää oli kuitenkin niin viileä, että hiki ei urheillessa tullut. Muutama toistaiseksi vielä merkitön pienokainen oli varttunut sen verran (=lukuisia päiviä), että uskaltautui tulemaan sisätiloihin. Emäntä ehti sulkemaan oven ulkopuolelta niin, että kaksi tytteliä jäi emoineen sisäpuolelle. Karsinan rajoittamissa tiloissa vasikan kiinniotto onnistuu muutenkin kuin päiväunilta yllättämällä. Ulkona yllätys on lähes ainoa tapa. Sen verran ketteriä kavereita ovat. Päiväunien lisäksi temppu saattaa onnistua traktorin kopista paalia viedessä. Sisätiloissa haastetta tuo vasikan näppärä koko. Halutessaan se loikkii useimmista aidan raoista. Emäntä ottikin homman varman päälle ja hälytti ukin työmaalle varmistamaan aidan tiiviyttä. Jääsken ja Lempaalan tyttäret Olhava ja Onega saivat korvamerkkinsä sekä nimensä kirjoihin ja kansiin sekä tietysti hallinnon rekistereihin.

Vasikkarodeon lisäksi on valmistauduttu kävään kylvöihin. Lajittelija on klonksuttanut ja rapistanut ja nyt on kylvökelpoista tattaria säkitettynä. Tänään on vuorossa ollut härkäpapu. Yöpakkaset ovat toistaiseksi olleet sitä mallia, että kylvämistä ei ole vielä tarvinnut ajatella. Päällimmäinen lämpötiloihin liittyvä ajatus on ollut ihmettely siitä, että tuli vietyä huopatossut jo kesäsäilöön. Olisivat mahdottoman mukavat aamulla pyöräillessä.

Terve metsä, terve vuori

Sukellus supan pohjalle ja kuormaa päälle. Ylöskin päästiin. Hakkuukone oli
samaan aikaan nelisenkymmentämetriä korkeammalla ja välimatkaa oli
suorinta reittiä ehkä sata metriä. Emännän lapsuusmaisemissakin vähän
vastaavan korkeuseron havaitsi, kun katseli pitäjän toiselle laidalle kohti
valtion viljavaraston kattoa.

Otsikon pitäisi viitata jutun sisältöön. Odotettavissa on siis metsäpatologiaa ja topografisia havaintoja. Jos joku lisäksi päätteli, että Aleksis Kiven riimit ovat emännän makuun tai että emännän topografinen silmä on aikanaan kalibroitunut alavilla mailla, niin eipähän tämä joku erehtynyt.

Metsäpatologinen osuus. Nuolilla merkittynä melkein valmiita puuputkia.
Keskeltä vain laho mössö pois ja siinä on putken pätkä valmiina.
Tuotekehitys on hieman vaiheessa. Toistaiseksi kannattavin osoite
tuppaa olemaan oma hakekattila.

Suppaisen harjun kupeessa korkeuseroja tulee helposti useita kymmeniä metrejä ja emännälle se käy jo pienestä vuoristosta. Isäntä paikallisena alkuasukkaana varmaan tyytyisi tervehtimään vuoren sijasta harjua. Metsän ruhtinas sen sijaan ei ole näyttäytynyt kummallekaan.

Vuorista metsän terveyteen tällä harvennustyömaalla. Täällä päin kuusikoissa on aika yleisesti tyvilahoa. Tunnetaan myös  maannousemasienenä. Puu alkaa lahota sisältä päin tyvestä alkaen. Pankkitililtä katsoen tyvi on kuusen - tai minkä hyvänsä puun - arvokkain osa. Tai oli, ennen kuin laho iski. Siksi sienen leviämistä yritetään hillitä.

Kylmään aikaan leviäminen on vähäisempää. Lämpimään aikaan - ja nytkin lämpötilojen takatalvisuudesta huolimatta - hakkuukone ruiskuttaa kantoon harmaaorvakkaliuosta. Harmaaorvakka on sieni, joka kilpailee maannouseman kanssa, mutta ei tärvele puuta. Harmaaorvakan itiöiden vallatessa kannon pään jää tyvilahon itiöille niukemmin tilaa lisääntyä. Tämä on sitä maineikasta biologista torjuntaa. Valtatyhjiöllä on taipumus täyttyä ja nyt ei toivotuille itiöille ei jää tyhjiötä vallattavaksi.

Vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen salomailla.. Reippaita poikiakin on, mutta tukkijoet ovat harvemmassa. Metsässä voi huvitella, vaikka katselemalla ylöspäin. Latvuksen vihreä osa käy kovin lyhkäiseksi, jos puut kasvavat tiheässä. Harvennuksella estetään vihreän osan lyhentyminen, kun valoa pääsee enemmän alemmaskin. Aluskasvillisuuskin virkistyy valosta. Lehmiäkään ei hyödytä laiduntaa tiheässä, synkässä metsässä, koska siellä ei ole niille juurikaan syötävää.

Vasuja

Jakriksen päivän vanha pienokainen aamupäivätorkuilla.

Ei Oppi ojaan kaada, vaan maastoutuu heinien joukkoon. Lehmä valitsee
mielestään soveltuvimman poikimapaikan ja sekä ulos että sisälle pääsevien
lehmien valinta osuu lähes aina ulos. Ihmisaivot helposti kallistuisivat
luulemaan turpeen ja pahnojen kuivittaman katonalustilan vievän
voiton, mutta emme vissiin ajattele laiduneläimen aivoilla.

Uusia vasuja kerettiin jo vähän vartoilemaan, mutta viime päivinä niitä on maailmaan pullahdellut tasaista tahtia. Sesongin huippu ilmeisesti.

Eilispäivän uutuus oli Jyhven lehmävasikka, josta varmaan tulee Ohvi. Vähentää huitomista meillä etelän ihmisillä, vai miten se meni. Tullessani hallille Jyhven turpaan katosivat juuri viimeiset jälkeisten rääppeet, ja vasikka oikoi koipiansa muutama metri taaempana.

Lehmä yleensä syö jälkeisensä, jos niitä ei keretä siirtämään ulottumattomiin (=lantalaan). Lienee sitä lajin mukaista käyttäytymistä. Syystä on kahdenlaista oletusta. Saaliseläimenä lehmä ilmeisesti ymmärtää hävittää maisemasta merkit siitä, että lähettyvillä voi olla helppo saalis. Vasikkahan yleensä piileskelee vähän syrjemmässä ensimmäiset päivät ja emo käy sitä tarpeen mukaan paapomassa. Toinen olettamus on se, että näin se saisi talteen joitain tärkeitä ravintoaineita korvaamaan vasikan rakentamiseen menneitä varastoja. Yleensä jälkeisensä syönyt lehmä kyllä jonkin aikaa syljeskelee märepaloja pois, joten istukan sulavuus taitaa olla heikonpuoleinen.

Pari huurteista. Uusi kauha ja paalipiikki. Oli pakkasaamu.

Eilen käytiin etelän auringossa. Täällä satoi vettä, mutta Järvenpään torilla reko-jakelussa paistoi aurinko. Järvenpäästä lähdettäessä soitti autoilija. Isäntä oli tilannut etukuormaajaan uuden kauhan ja paalipiikin. Isännän nettishoppailu tuppaa olemaan tyyriimpää kuin emännän. Kysyy se kyllä luvan (yleensä). Autoilija kertoi, että on tulossa Pohjanmaalta päin kohta Hämeenkoskelle, mutta tulee tuomaan tilauksen vasta seuraavana aamuna. Ajopiirturin sallimaa ajoaikaa oli jäljellä sen verran vähän, että hän pääsee meiltä kolmen kilometrin päässä olevan huoltoaseman pihaan. Jos kauhan ja piikin olisi käynyt ensin tipauttamassa meille, olisi edessä ollut yhdeksän tunnin parkki hallipihallamme. Nyt se yhdeksän tunnin parkki oli sitten siellä huoltoasemalla, ja aamulla ennen viittä jyryytteli kuorma pihan poikki.