tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sukunäköä

Joviaali - lauman rouva pääjohtaja. Normaalin emä.
Joskus, tai siis aika usein, sattuu, että lapset muistuttavat vanhempiaan. Uudempi vuosimalli, mutta erinäisin parannuksin tietenkin.

Normaali, rouva pääjohtajan kuopus
 - toistaiseksi. Poikimakausi alkaa
kohta, joten isoveljen pesti uhkaa.
Ulkonäön lisäksi tämä pätee tietysti moniin muihinkin ominaisuuksiin. Isännällä, esimerkiksi on selkeä näkemys Tupalan lapsityövoiman eräiden ominaisuuksien alkujuurista. Emännälläkin on. Omenoiden putoamiseen liittyvät tiedot ovat mitä suurimmassa määrin paikkansa pitäviä. Ominaisuuksissa sinänsä ei välttämättä ole vikaa, mutta jotkut niistä ilmenevät ajoittain kasvattajan tukan väriä haalistavassa muodossa. Ja nimenomaan näitä ilmentymiä isäntä yleensä mainitessaan tarkoittaa. Emäntä hymyilee. Kuten tietysti isäntäkin, koska on itse ominaisuuspaketin kaverikseen valinnut. Ja polvihan on kaikesta huolimatta parantunut niin pojasta kuin tytöstäkin.

Nämä omenoiden putoamisfaktat pätevät myös nautoihin. Eri ominaisuuksien periytyvyys vaihtelee. Muihin ominaisuuksiin verrattuna ulkonäköseikkojen periytyminen on aika vahvaa. Nykyaikaisen karjanjalostuksen alkukin on aikanaan ollut nimenomaan ulkonäköjalostusta. Eri roduille on kehittynyt niille ominainen ulkonäkö valinnan perusteella. Valintaa jalostus on nykyäänkin. Mittakaava vain on toinen kuin menneinä vuosikymmeninä. Tietotekniikka ja mittausmenetelmien kehittyminen on mahdollistanut valtavien tietoaineistojen keräämisen sellaisistakin ominaisuuksista, joita ennen ei edes ollut mahdollista mitata. Karjanjalostaja opiskeleekin käytännössä tilastotiedettä.

Joistakin lehmistä/vasikoista tulee heti niiden hahmon nähtyään mieleen  kyseisen eläimen emä. Ei välttämättä pelkästä värityksestä, vaan vain "jostain". Tässä kuvissa Joviaali ja Normaali. Jonkun mielestä tietysti kaikki lehmät ovat samannäköisiä. Parantunut polvi nro kakkosen tavatessaan taas eräät emännän koulukaverit ovat kertoneet jonkinlaisesta déjà vu -tuntemuksesta. Emäntä tekee näitä jo nähty -havaintoja lehmä-vasikka pareista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti