tiistai 1. marraskuuta 2016

Marraskuu

Kalenterista päätellen päivänpaistekuvien paras sesonki ei ole juuri nyt. Pilvisenkin taivaan alla sopii kumminkin märehtiä. Laidun ei enää kasva. Sonneilla on rehua tarjolla ruokintakehässä. Kavereilla on pääsy sekä nurmelle että hampun sänkeen. Jälkimmäinen, jossa Mupukka etualalla seisoskelee, näyttäisi olevan enemmän suosiossa.
Talvi uhkaa ja salaojatyömaat ovat vielä vaiheessa. Usko ensimmäisen urakoitsijan saapumiseen lakkasi ja nyt odotellaan toista. Saa nähdä, ehtiikö ennen pakkasherraa. Jäinen maa ja jäiset hiekkakasat hieman haittaavat jouhevaa toimintaa. Jää ja lumi sinänsä ovat toivottavia, sillä yleensä kesäkiireet helpottavat niiden vallitessa. Kuraakaan ei ole. Salaojaputket olisi silti kiva saada maan alle ja santakasat pois pellon päästä.

Etukormaajafiiatilla oli edellisellä viikolla pieniä käynnistymisvaikeuksia. Pikkuveli (siis koon puolesta, ikää on kyllä enemmän) Kolmevitonen kiidätettiin muutamaan kertaan avuksi tarjoilemaan virtaa. Taudin nimi on laturi sökö. Kuvassa kaapelit on vedetty pikkutraktorin akusta isompaa virkistämään.
Laitumilla ei ruoho enää näillä lämpötiloilla kasva. Osa porukasta on kuitenkin ulkoruokinnassa, mitä kuiva syksy on suosinut. Ulko- ja sisäruokinnassa oleva lauma taas suosii ulkoruokintaa. Nytkin oltiin hallin turpeiden sijasta loikoilemassa taivasalla - vai oliko se nyt ruohopäällä.

Plusneljä on peruslehmästä mitä miellyttävin lämpötila. Tähän aikaan vuodesta karja on kuitenkin päivittänyt itsensä talviaikaan kasvattamalla tuuhean karvan. Siinä asussa miellyttävyys säilynee, vaikka plusneljästä jatketaan alaspäin. Mikäli talvikarvainen lehmä joudutaan jostain syystä siirtämään lämpimään navettaan, on ensimmäinen sisätyö parturointi. Emäntäkin tuntee itsensä useimmiten ylipukeutuneeksi, jos havaitsee olevansa villapuseron sisäpuolella. Ainakin, jos pitää tehdä jotain muuta kuin näpyttää tietokonetta hieman vetoisessa toimistossa. Sitäkin talven mittaan on ohjelmassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti