sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Salaa

Näitä tikkuja erilaisilla numerosarjoilla on pitkin peltoa. Taustalla santakasan testaaja toimessaan.
Muutama vuosi sitten kaadettiin talouskeskuksen tuntumasta kahden peltolohkon välistä synkkää metsää. Tilalle tuli pari hehtaaria enemmän peltoa ja pari kappaletta vähemmän varjoisia pellonreunoja sekä lupa odotella tasalaatuisempaa satoa.

Lohkon toimenkuvaan on tähän mennessä kuulunut kasvaa ruohoa ja varrota salaojitusta. Jälkimmäinen osio alkaa kohta olla suoritettujen pinossa.
Viime viikolla sonnit siirrettiin toiselle lohkolle ja tilalle asenneltiin tarkkaan määriteltyihin paikkoihin ojan paikkaa merkitseviä keppejä. Karjanrkoitukseen päädyttiin, koska epäilys siitä, että sonnipojat eivät malta antaa keppien olla paikallaan oli melkoinen. Pellon päätyyn on myös ilmestynyt kasa hiekkaa; ostotavaraa sillä omissa nurkissa oleva santa ei seulottunakaan ollut karkeudeltaan oikeanlaista. Testiryhmäksi kasan päälle kiivennyt nuoriso-osasto huomautti heikoista hiekkalinnaominaisuuksista.

Aidan purkutarvikkeet ja pari kivennäissäkkiä. Kuljetuskapasiteetti ja nopeus ylittävät kottikärryt. Kivennäisten vienti onnistuu toki polkupyörälläkin. Peräkauhan oikeassa laidassa"vyhdinpuut" aitalangan kerimiseen. Emännän tehtäväksi jäi ajoittain kelaamisvuorojen oikeudenmukainen jakaminen.
Vanhoja avo-ojia korvaavia putken pätkiä on laitettu maan alle omin (kone)voimin. Isäntä on jostain syystä ollut aika kurainen viime päivinä. Ojan laidalta piti kaivuutyömaan tieltä purkaa pätkä aitaa; kerätä langat pois ja sen jälkeen nostella tolpat irti. Kierrätystalous toimii potenssissa. Aitalanka kiertää ensin laidunta, sen jälkeen se kiertyy vyyhdille ja valmistautuu kiertämään tulevina vuosina jotakin toista laidunlohkoa - jo ennen tuohikuuta.

Salaojitus on sesonkityö - tehtävä maan ollessa sula. Routa ja jäätyminen ovat kyllä viime vuosina antaneet odottaa itseään. Tämän syksyn ensimmäinen hallakin on toistaiseksi pitänyt muutaman kilometrin turvaetäisyyttä. Eilen ehtoosti näytti jo aika uhkaavalta. Kahdeksan maissa lämpötila oli laskenut kuuteen ja taivas oli kirkas. Tähän tuli tietysti kiinnitettyä huomiota vasta siinä vaiheessa, kun oli saunatakki päällä kipittänyt pihan poikki saunaan. Kurpitsoista tuli huoli. Vaihtoehdot olivat a) ottaa kurpitsoiden paleltumisriski, b) kipittää pihan poikki hakemaan pluskuuteen sopiva vaatetus ja peittää kurpitsat ja c) mennä paljain jaloin saunatakissa peittämään kurpitsat. Valituksi tuli viimeinen. Ei ollut jalkahiestä ongelmaa kasteisessa pluskuusiruohossa. Eikä sitten tullut sitä hallaakaan.





Korkeusmerkkejä ja hiekkaa ja kuraa ja putkenpätkiä ja koneita ja työnjohtoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti