maanantai 11. toukokuuta 2015

Papumaita

Näköala äkeelle ja äestysjäljelle.
Nokalle teipattu keltainen tikku tähdätään
edellisen ajokerran merkkiviivalle.
Näköala traktorin kopista taakse päin. Vasemmassa
reunassa varren päässä pyörivä lautanen
merkkaa ajolinjan seuraavaa vetoa varten.
Kosteata on ollut, mutta eilen ja tänään kuitenkin sääennuste huomioiden riittävän vähän liian kosteata. Varsinaiset kevätkylvöt ovat saaneet odottaa epätavallisen pitkään. Talon aikaisimmat peltolohkot ovat olleet nurmella. Lisäksi kasvussa on edellisvuonna kylvettyä syysrypsiä, joka onneksi on talvehtinut. Huhtikuun lopulla nurmille täydennyskylvettiin heinänsiementä tulevan kauden viherryksen tuuhentamiseksi. Eilen päästiin muillakin lohkoilla lopulta tositoimiin - äestämään ja kylvämään. Sama jatkui tänään, lopuksi vielä jyrättiin. Sitten onkin taas ennusteitten mukaan sateita tulossa. 

Mullan alle piilotettiin noin kymmenen sentin syvyyteen härkäpapua. Papu vaatii Suomen oloihin nähden melko pitkän kasvuajan, joten se pitäisi päästä kylvämään aikaisin. Taloon tuli viime syksynä uusi kylvökone - siis käytetty, mutta meille uusi. Edellinen kone oli jo varsin varttuneessa iässä, ja jos tätä oikein hyvin pidämme saatamme päästä sen kanssa eläkkeelle. Uusi kone on painavampi kuin edellinen, mistä on pavun kylvössä etua. Iso siemen pitäisi saada melko syvään ja se ei kevyellä koneella tahdo onnistua.

Koneen aivot. Tietotekniikkaa on traktorin kopissakin.
Tässä on juuri ohjelmoitu ajourat pois. Ajoura tarkoittaa
siemenetöntä riviä, joka jätetään ruiskutuksia varten.
Luomuviljelyssä ruiskua ei tarvita, vaan joka kohta yritetään
saada viljelyskasvin peittämäksi, jotta rikkakasveille
ei jää tilaa.
Itse kylvämään pääsy vaatii edeltäviä laskuharjoituksia. Kylvömäärä määritellään itävinä siemeninä neliömetrille. Tätä varten on määritettävä papujen itävyys sekä tuhannen siemenen paino (tsp). Näillä tiedoilla voidaan laskea hehtaarille tarvittava kilomäärä. Tämän jälkeen tehdään kulloisellakin siemenellä ns. kiertokoe. Kylvökoneesta syötetään siementä mittakaukaloon. Kaukaloon tullut siemenmäärä punnitaan. Koneen säätöjä muutetaan saadun tuloksen mukaan.

Tämä härkäpavuista. Biodiversiteetin varmistamiseksi olen kylvänyt taimikennoihin 72 soijapavun siementä, ruotsalaista lajiketta kasvimaalle. Viime vuonna itivät aika kehnosti. Kenno oli kasvihuoneessa ja toukokuussa tosi kylmää. Nyt kylvös on sisätiloissa, toivottavasti tulos on parempi.
Kylvökoneella vatsa tyhjänä.

Pavut maittoivat, takaisin pellolle siis. Lajitellut pavut oli
säkitetty  n. 800 kg suursäkkeihin. Enää ei kylväjä riko
selkäänsä kanniskelemalla 50 kilon säkkejä koneen päälle.
Nykyviljelijällä on edellytykset eläköityä edellisiä polvia
ehjempänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti