lauantai 26. marraskuuta 2016

Talvi II

Kuvaruutukaappaus tuoreesta sääennusteesta. Punainen lämpötilakäyrä
näyttäisi sukeltavan nollan alapuolelle. Kuivikkeen menekki kohtuullistuu
vähäksi aikaa. Kun nyt osuisi ennuste oikeaan.
Kauden ensimmäinen talvi tuli ja meni. Kuivasta syksystä suoraan pakkasiin olisikin ollut vähän liian hyvää ollakseen totta. Palanneen kurakauden myönteinen puoli oli tietysti se, että totta ovat nyt ne miltei koko kesän odotetut salaojat.

Nyt on maisema sen verran valkoinen, että kakkostalvi voidaan tulkita meneillään olevaksi. Toivottavasti kevääseen mennessä ei päädytä kovin korkeaan järjestysnumeroon. Vallitsevasta sääennusteesta päätellen numero kakkonen suvaitsee vallita pari seuraavaa viikkoa. Turvetta urakalla kauhonut etukuormaajatraktori huokaisee helpotuksesta. Ja varsinkin sen kauhakoneen kuski. Lehmätkin toivottavasti tykkäävät. Varmuutta asiasta ei saa, sillä "Arvoisa rouva Lehmä, pidättekö enemmän pakkassäästä vai suojakelistä?" -kysymykseen vastataan yleensä märehtimällä. Kyyttö on itäsuomalainen rotu, joten vastuu vatauksesta lienee kuulijalla. Samanlaisia vastauksia olen tosin saanut vaikka puhutellun rouva Lehmän esiäidit olisivat märehtineet Juhana herttuan tai Aurinkokuninkaan valtakunnassa.
Viime kevään vasut ovat kasvaneet tällaisiksi palleroiksi. Talvikarva saa pienokaiset näyttämään pykälää muhkeammilta. Ihan kuten toppatakki emännän. Tässä vaiheessa vasta odoteltiin aurinkoa...
...joka hetken päästä näyttäytyikin. Paistaa se aurinko
rypsipeltoonkin. Lumen peittämä rypsipelto pilkottaa pihapuiden
ja auringon valo pilvien takaa. Näkymä parvekkeelta.

Lehmät ovat siis talviasennossa. Samaa ei voi sanoa mansikkamaasta. Talviharso odottelee vielä myttynä asennustaan. Levitysiltapäivä oli jo suunniteltu kauden ensimmäiseksi talveksi, mutta suunnittelun laadussa täytyi olla ilmeisiä puutteita. Mansikkamaa ei ole edes puoleksi peitetty. Hyvin suunniteltu on.... Mutta yritetämme tähän talvi II: een sitten. Viime vuonna syksy jatkui niin, että kyseinen operaatio meni vuodenvaihteen tienoille.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Sulle salaisuuden...

Ensimmäisen salaojantekijän odottelu päättyi pari numeroa aikaisemmin. Toinen tuli, mutta niin tuli
pakkasherrakin. Maa ei vielä jäähän mennyt, kun lumi ehti eristeeksi. Sorakärryn sisältö sen sijaan ei suostunut liikkumaan. Salaojasannan pitäisi juosta tasaisesti niin, että sitä valuu sopiva määrä kapeaan kaivantoon. Jäätyneet hiekkalohkareet eivät täytä tätä teknistä vaatimusta. Varsinkaan, kun ne eivät irtoa kärrystä. Ensimmäisen jäätyneen kärryllisen isäntä louhi rautakangella ym. aseilla tyhjäksi niin, että päästiin jatkamaan. Käsissä tuntuu kuulemma vieläkin. Urakoitsija siis aloitti naapurin työmaalta, joka kumminkin pakastumisen myötä jäi vaiheeseen.

Sora kulkee keltaisen kärryn kuljettimelta salaojakoneen tuuttiin. Tässä toimitaan vielä kohtuullisessa päivänvalossa, mutta tähän vuodenaikaan työmaa on suuren osan päivää paljon hämärämpi. Keltaisen kärryn päällä oleva seula pyydystää isommat kivet ja muut lohkareet pois hiekan joukosta, jolloin ne eivä pääse tukkimaan koneita.
Tässä on salaus vielä kesken. Alamäki toivottavasti kuitenkin kallistelee oikeaan suuntaan. Ojiin päätyvä vesi noudattaa fysiikan lakeja täysimääräisesti, joten tilapäisiäkään ylämäkiä ei matkalla tarvita. Ensi suvena on kosteuden poisto toivottavasti jo vähemmän julkista.
Pakkaset olisivat olleet kivoja, mutta vesikelien palaamisen myönteinen puoli oli se, että hiekka palaisi monikiteiseen muotoonsa. Salaojakone ehti lopulta tällekin tontille. Hiekkakasat ja tikut saadaan pois pellolta ennen seuraavan kasvukauden alkua. Maataloustukiviranomainen olisi varmaan vaatinut merkitsemään tikkujen paikat karttaan ja vähentämään ne peltoalasta. Nyt päästiin siitäkin vaivasta. No, tämä oli pientä liioittelua, mutta valitettavasti vain pientä. Pari paalia (pinta-ala yhteensä muutama neliömetri, pienin käytettävä yksikkö peltoaoissa taas on aari) pellon laidalla on kyllä vaadittu merkkaamaan.

Salaojatyömaan valmistuminen oli siis myönteinen seuraus sesongin ensimmäisen talven loppumisesta. Seuraavia odotellaan. Yksi huhtikuun alkupuolella loppuva riittäisi. Kielteinen seuraus on se, että sääennusteiden valossa turvekauha heiluu pihatossa seuraavat viikot. Kuivikkeen kulutus lehmillä on moninkertainen pakkaskeliin verrattuna.
Tämän täytyy olla kivaa - jopa marraskuun vesi-räntäsadepäivänä. Tai sitten peltojen vesitalous on joillekin sydämen asia.  Salaojakoneen puikoissa oleva yrittäjä on ollut kansaneläkeiässä jo toistakymmentä vuotta, mutta laakereiden sijaan levätään koneen kopissa.



tiistai 8. marraskuuta 2016

Talvehtuu

Jotain on tehtävä, kun kerran on lunta ja lumikola.
Mitenkäs se paljon toistettu Esa Saarinen -siteeraus menikään? "Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita." Sataa lunta. Jes. Äkkiä haalarit niskaan, pihalle ja lumikola heilumaan. Ei siitä vielä oikein kasaa kerry, mutta lumensiirtelijä tiedotti kuitenkin ohikulkijoille, että kivaa on. Ikäluokkaa ei varmaan tarvitse erikseen kertoa. 

Raitisilma-addiktit ry tänään iltapäivällä. Kaikki jäsenet eivät mahtuneet kuvaan.
Vähemmän innostuneiden lumityökommenttien esittäjä taas yleensä kuuluu varttuneempaan
Samaan aikaan hallissa kokoontuneen Sohvaperunat
ry:n molemmat jäsenet kameraa ja rehupaalia
töllistelemässä. Löhöäminen keskeytettiin kuvanottamisen ajaksi.
kansanosaan. Saman joukon lähitulevaisuutta koskeva toimintasuunnitelma tuppaa tarjolla olevan raittiin ilman sijasta sijoittamaan laatijansa neljä seinän sisäpuolelle - mahdollisesti vielä sohvan välittömään läheisyyteen.  

Kyytöt, vaikka enimmäkseen alle seitsenvuotiaita ovatkin, eivät ehkä paahda täysillä. Märehtimisestä tulee pikemminkin mieleen jonkinsortin downshiftaus. Lumi näyttäisi kuitenkin kutsuvan ulos kuten inhimillisiä ikätovereitakin. Sekä ulos että sisälle pääsevä lauma on lähes aina tavattavissa ulkona. Sonneja sai sisälle otettaessa oikein maanitella jättämään pahnakasansa. Yleensä herrat aika pienestä elkeestä ymmärtävät lähteä liikkeelle, kun lohkon vaihto on ajankohtainen. Nyt tarvittiin useampia elkeitä ja sanoman toistamista. Suvaitsivat kumminkin lopulta keskeyttää märehtimisensä ja hölkötellä halliin - kaikki paitsi yksi. Morfologia, joka keväällä toteutti erinäisiä omia reittisuunnitelmiaan, pysyi linjattomuudelleen uskollisena. Kaveri jättäytyi muista jälkeen, jolloin emäntä sai hölkätä paalimakkaran ympäri kaverin taakse osoittamaan toivottua suuntaa. Tällä kertaa tuli kumminkin käymättä lehmien puolella tai metsässä. Hyvä niin, sillä metsässäkään ei aita ole kunnossa. Laidunalueelle on majoittunut valitettavan monta hirveä. Kaikki sitä mallia, joka ei nosta riittävästi sorkkiaan aidan kohdalla.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Marraskuu

Kalenterista päätellen päivänpaistekuvien paras sesonki ei ole juuri nyt. Pilvisenkin taivaan alla sopii kumminkin märehtiä. Laidun ei enää kasva. Sonneilla on rehua tarjolla ruokintakehässä. Kavereilla on pääsy sekä nurmelle että hampun sänkeen. Jälkimmäinen, jossa Mupukka etualalla seisoskelee, näyttäisi olevan enemmän suosiossa.
Talvi uhkaa ja salaojatyömaat ovat vielä vaiheessa. Usko ensimmäisen urakoitsijan saapumiseen lakkasi ja nyt odotellaan toista. Saa nähdä, ehtiikö ennen pakkasherraa. Jäinen maa ja jäiset hiekkakasat hieman haittaavat jouhevaa toimintaa. Jää ja lumi sinänsä ovat toivottavia, sillä yleensä kesäkiireet helpottavat niiden vallitessa. Kuraakaan ei ole. Salaojaputket olisi silti kiva saada maan alle ja santakasat pois pellon päästä.

Etukormaajafiiatilla oli edellisellä viikolla pieniä käynnistymisvaikeuksia. Pikkuveli (siis koon puolesta, ikää on kyllä enemmän) Kolmevitonen kiidätettiin muutamaan kertaan avuksi tarjoilemaan virtaa. Taudin nimi on laturi sökö. Kuvassa kaapelit on vedetty pikkutraktorin akusta isompaa virkistämään.
Laitumilla ei ruoho enää näillä lämpötiloilla kasva. Osa porukasta on kuitenkin ulkoruokinnassa, mitä kuiva syksy on suosinut. Ulko- ja sisäruokinnassa oleva lauma taas suosii ulkoruokintaa. Nytkin oltiin hallin turpeiden sijasta loikoilemassa taivasalla - vai oliko se nyt ruohopäällä.

Plusneljä on peruslehmästä mitä miellyttävin lämpötila. Tähän aikaan vuodesta karja on kuitenkin päivittänyt itsensä talviaikaan kasvattamalla tuuhean karvan. Siinä asussa miellyttävyys säilynee, vaikka plusneljästä jatketaan alaspäin. Mikäli talvikarvainen lehmä joudutaan jostain syystä siirtämään lämpimään navettaan, on ensimmäinen sisätyö parturointi. Emäntäkin tuntee itsensä useimmiten ylipukeutuneeksi, jos havaitsee olevansa villapuseron sisäpuolella. Ainakin, jos pitää tehdä jotain muuta kuin näpyttää tietokonetta hieman vetoisessa toimistossa. Sitäkin talven mittaan on ohjelmassa.


lauantai 22. lokakuuta 2016

Hämärähommia

Luxi- ja lämpömittarien lukemat sen kun alenevat. Keskiviikko-
iltana  jäähdyttely aloitettiin Järvenpään torilla, sieltä siirryttiin
Keravalle (kuva) ja illan päätteeksi Tuusulaan. Emäntä
kerrostoppautui topattoman ja topallisen takin yhdistelmään
sekä pitkäpunttisiin villahousuihin - eikä palellut, vaikka liikuntaa
oli aika nuukasti tarjolla. Tuotteitten maistattamiseen
(routakyyttö ja härkäpapulisäke) sää
oli mitä mainioin tarjoilu- ja säilytyslämpötilan kannalta.
Talvisilla kierroksilla pavut ovat olleet joskus aika kohmeisia. 
Mitä sitä on viime aikoina tehty? Myyty auton takaluukusta hamppua pimeillä parkkipaikoilla. No, hiukan on ollut kyyttöä ja papua kyytipoikana.

Tälle viikolle osui kaksi työmatkaa.  Reko-jakeluillat olivat tarjolla keskiviikolle ja torstaille. Isäntä on kullä kurvaillut lietevaunun kanssa edestakaisin harva se päivä, mutta toiminta rajoittuu sen verran pienelle alueelle, että se ei ehkä käy työmatkailusta.

Keskiviikkona suuntasimme vajaan asteen verran etelään ensimmäisenä pysähdyspaikkana Järvenpään tori. Reko-ryhmä on toiminut Järvenpäässä reilun vuoden, mutta positiivisesti voi todeta, että markkinoilla on vielä kasvunvaraa. Sen verran ihan paikalliseksi tunnustautuneita kertoi tulleensa ihmettelemään, mikä pakettiautojen kokoontumisajo torilla on meneillään. Varmemmin tietoon toiminnasta törmää ehkä  puskaradion ja muiden tiedotusvälineiden lähetyksissä. Livenä tilaisuuteen osuminen nimittäin vaatii oikeaa ajoitusta, sillä nämä jokatoisviikkoiset kokoontumisajot siirtyvät jo puoli tuntia alkamisestaan Keravalle ja sieltä edelleen Tuusulaan.

Kesällä vastaavalta etelän matkalta sai körötellä kotiinkin valoisassa. Nyt syksyn mittaan on reissuja suunnitellessa tarkistettu netistä paikkakuntakohtaisa seuraavan viikon auringonlaskuaikoja. Valaistuskalustoa ja akun lataustarvetta on sitten mietitty sen mukaan, kuinka monessa kohteessa valoa on tarvittu. Marraskuu saapuu. Silloin ei enää tarvitse miettiä. Myönteinen puoli on sekin, että kyytön matkanaikainen kylmäsäilytys rupeaa hoitumaan vähemmällä panostuksella. Talonväen lämpösäilytys taas vaatinee jossain vaiheessa pilkkihaalarien tyyppisiä lisävarusteita.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Maistettu maissia

Valitettavan epätarkka kuva, mutta sama hyönteinen näkyy isommassa kuvassa keskivaiheilla.
Viljan viljely on ollut tilalla viime vuosina aika olematonta. Yksi poikkeus viljakasvien joukossa sentään on. Tänäkin vuonna tiluksilla kasvoi maissia useita neliömetrejä. Viimevuotinen 9-vuotias maissivastaava oli korvautunut 10-vuotiaalla. Maissi kypsyi edellisvuotista paremmin. Johtui kuitenkin varmaan lämpimämmästä säästä eikä kypsemmästä viljelijästä. Tähkät maistuivat paitsi talonväelle myös toistaiseksi tunnistamattomalle hyönteiselle. Kaveri kuitenkin edusti myöhäisempää herännäisyyttä, sillä apajille oli herätty vasta aivan viimeisenä korjattuihin tähkiin. Saattoi tietysti olla vain kranttu, jolle eivät varhaisempaa tuleentuneisuutta edustaneet tähkät maistuneet.

Syöty on, mutta kenelle maittoi. Jäljelle jääneiden osien syöjien nimet ovat kyllä tiedossa.
Kierrätysmateriaalista valmistettu etukuormaajatraktori. Ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta kertoo mikä on talon suosituin tuontielintarvike.
Tunnettu eurooppalaisperäinen maissin syöjä on maissikoisa. Emännän käsityksen mukaan tähkissä ja korressa möngertävät kuitenkin toukat eivätkä itse hyönteiset. Lyhyt (kuva)kirjallisuuskatsaus (=googleen kirjoitettu Ostrinia nubilalis corn) vahvisti tätä luuloa. Itse perhonenkin näytti enemmän perhoselta kuin jyvistä bongattu ötökkä. Vielä on kuitenkin kääntymättä maatalouseläntieteellisesti valistuneempien ystävien puoleen. Maissin nakertajan lajinmääritys on edelleen Ötökius maissius -tasoa. Alkukesästä taimille tuhoja aiheuttanut tapaus taas oli lajintunnistusmielessä helpompi, vaikkei totellutkaan nimeä rusakko.

Maissikoisa saa syötyä maissin kumoon tekemällä tuhojaan korressa. David vs. Goljat - pienempi voitti. Matojen pilaamat tähkät eivät ole nekään kovin houkuttelevan näköisiä. Lisäksi koisan syömien tähkien jyviin iskevät homeet ja sienitaudit, jolloin tähkä voi olla melkoinen hometoksiinipommi. Tällä muutaman neliön alalla maissin osuus ruokavaliosta pysyy kuitenkin sen verran pienenä, että emmeköhän selviä, vaikka homeet tätä UCOa (Unidentified corn eating object) seuraisivatkin.








sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Puimurin talviloma häämöttää

tuleentunut puna-apila
Hytittömästä puimurista saisi parempilaatuisia kuvia, mutta vastaavasti riski
kameran putoamisesta leikkuupöydälle on suurempi. Puintivalmis
apilapelto näyttää tältä.
Syksyn viimeiset leikkuupuimuriharjoitukset ovat ohi. Kauden päätti tänäkin vuonna puna-apila. Pellon tyhjennyttyä puolikkaan puimurin omistaja (isäntä) ajeli kokonaisen puimurin sen toisen puolikkaan haltijalle. Tarkkaan ottaen neljänneksen omistaja ajeli, koska puimurin puolikas on emännän ja isännän yhteistä omaisuutta. Isännällä oli kuitenkin emännän lupa ajella ihan koko puimurilla.

Perille päästyään isäntä soitteli noutajaa. Emäntä tietysti hövelisti lupasi tulla, mutta pihassa totesi, ettei autoja ollutkaan kotosalla. Ukin tiedettiin olleen liesussa, mutta mummokin oli ottanut pyörät allensa. Polkupyörän tarakassa kököttävä iloisen punainen istuin olisi isännän takamukselle liian kapea ja lisäksi siinä on 22 kilon painorajoitus. Se ei siis ollut käyttökelpoinen vaihtoehto. Pihapiirissä häämötti kuitenkin pari nelipyöräistä, joten näppärä ratkaisu oli lähteä isännän hakuun traktorilla. Tehokkaasti samalla reissulla saataisiin haettua pellolla nököttävä apilakärry kotiin. Emännän pohdittavaksi vain jäi olisiko tällaiselle kahdestaan auringonlaskussa -ajelulle romanttisempaa lähteä vihreällä vai punaisella valmetilla.
runko puron yli
Muita ajankohtaistapahtumia on puronvarressa eilen sähkölinjalle kaatunut puun runko. Onneksi lehmät eivät olleet "kotona" vaan toisella laitumella. Maassa ja puussa olevat sähköjohdot aiheuttivat paikallista ukkosen jyrinää. Kuvaa tarkasti katsottaessa näkyy yläreunassa johtoihin eilen laitettuja jatkoksia, paksumpia kohtia. Sähköt olivat poissa muutaman tunnin.

Punaisesta puuttuu hanttikuskin penkki, joten siinä saa istua romanttisesti vierekkäin samalla penkillä. (No joo, ei  me ihan niin kapeita olla. Käsinojan saa kännettyä penkin levennykseksi.) Vihreässä on tämä ehkä epäromanttiseksi luokiteltava lisävaruste - ohjaamon takakulmassa oleva istuinlevy, jolla matkaajista lyhyempi hyvinkin mahtuu istumaan. Hongankolistaja joutuu laittamaan runkonsa mutkalle. Emännän romantiikan puuska oli ilmeisesti maltillista tasoa, sillä pihasta starttasi vihreä menopeli matkaan kohti naapuria. Tässä kohdassa mainittakoon, että naapuri on maaseudulla maantieteellisesti paljon laajempi käsite kuin taajaväkisissä yhdyskunnissa. Tähän naapuriin oli kuusi kilometriä. Isäntä löytyi - sekä oma että naapurin. Ensin mainitun kanssa matkaa jatkettiin auringon taivaanrantaantuessa. Jokusia soratiekilometrejä myöhemmin seuraan tuppaantui apilakärry, mutta se ei onneksi sanonut mitään epäromanttista.
2 lehmää ja 2 vasikkaa
Lehmän kuvia sivun koristeeksi. Litu, Nokkonen, Merja-Kristiina ja Nompparelli palaamassa takaisin kotilaitumelle. Isäntä kulki edellä ja emäntä oli peräpään valvojana. Matkalla ohitettiin sonnien laidun ja siihen jäädään usein seurustelemaan, jos takaa ei hoputeta.