maanantai 20. helmikuuta 2017

Sattui viime keväänä

Poikimakauden avaus tuli jokunen viikko sitten vähän förskottina. Eräänä iltapäivänä esikoululainen tuli raportoimaan näkemästään söpöstä vasikasta, jolla ei ollut korvamerkkejä. Tästä tuntomerkistä hän kertoi tietävänsä, että se varmasti oli uusi. Samaan hengenvetoon ilmoitettiin valmiudesta nimen keksimiseen.

Viime huhtikuulta kalenterista löytyy merkintä aidan rikkoutumisesta sonnien ja lehmien välillä. Tapauskin muistui mieleen. Alkuiltapäivästä hallilla oli vallinnut syvä rauha. Reilu pari tuntia myöhemmin käytiin kurkkaamassa, oliko ylimääräiseen huuteluun jokin syy. Nauta ei yleensä lörpöttele turhaan, vaan kommentoi, jos on aihetta. Eläin aidan ulkopuolella on tyypillinen lausunnon aihe. Joka kerta aiheesta ei tietysti ihmisaivoilla ota tolkkua. Tällä kerralla ei kuitenkaan oltu aidan ulkopuolella, vaan väärien aitojen sisäpuolella. Kahden karsinan välistä porttia sulkevasta ketjusta oli kiinnityspultti kiertynyt auki. Portti oli päässyt sitten aukeamaan, kun jommalta kummalta puolelta oli ollut aitaa kohden painetta.
Oho valmiina maailmanvalloitukseen. Aloitetaan kumminkin heinäkasasta. Kreija päivystää.

Eläimet lajiteltiin puolilleen ja todettiin, että tapaus sattui aika sopivaan aikaan. Karsinan lehmistä osa oli aivan hiljattain poikinut ja loppujen odotettiin piakkoin poikivan. Isyydeltään epäselvien tiineyksien piti siis olla epätodennäköisiä. Kyseisen karsinan lehmistä Kreija ei sitten kuitenkaan keväällä poikinut, eli se ei ollut tuolloin kantava. Tapauksen ajankohta selittää tämän talvisen au-vasikan. Isäksi vain on turhan monta vaihtoehtoa. Eipä silti, eivät isät vasikoiden perään katso. Viimekeväiset sonnivasikat kävi eläinlääkäri, tai itse asiassa eläinlääkäri ja autollinen eläinlääkäriopiskelijoita, kastroimassa. Vastaavien aitarikkojen seurauksissa on jatkossa sitten ainakin vähemmän mahdollisia isäkandidaatteja. Ja vähemmän niitä vastentahtoisia poikamiehiä aidan yli kurkottelemassa. Karsinoiden välisen aidan vieressä on sonnien puolella aina ruuhkaa silloin, kun toisella puolella sattuu olemaan lehmä kiimassa.

Vasikan nimet alkavat tänä vuonna O:lla. Esikoululaisella on kohtuullisesti hallinnassa oppimäärän "Millä kirjaimella alkaa" -osio. Pätevyys riitti siis erinomaisesti nimen keksimiseen. Hän ehdotti, että vasikan nimi voisi olla Oho. Se oli kuulemma erityisen hyvä ja sopiva siksi, että se myös loppuu O:hon.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Valoa ja sonnijahti

Tästä on harvennuskone käynyt. Risuja jää maahan, mutta ne maatuvat pikkuhiljaa. Talvella maa kantaa hyvin koneitten painon.
Kotimainen ajokonemalli. Tämä kappale sopii keveälle
puutavaralle. Kuvassa kuitenkin kuormattuna
alkuperäispakkauksessa ollutta muovitavaraa. Koneen
omistaja veljineen hankki kuitenkin välittömästi
kuljetuskelpoisia koivutukkeja. Purua tuli sisälle vain vähän.
Valo ei ole kansalle vaan oksille. Kotometsässä oli hakkuu. Harvennettiin. Alimmat oksat eivät saa valoa, jos puut kasvavat liian tiheässä. Valon puuttuessa alaoksat kuolevat ja neulasten määrä vähenee. Neulaset ovat kuitenkin ne aurinkopaneelit, joilla puu pyydystää kasvuenergiansa. Niitä on siis oltava riittävän alas asti, jos halutaan, että puu kunnolla kasvaa.

Ajokone. Edellisen kuvan jälkeen pitäisi kai sanoa aikuisten
oikeasti. Vasemmalla puuston läpi näkyy hiukan hakkuukoneen valoja.
Ajokone, jolla katkotut puut kuljetetaan rekan mentävän reitin varteen, kiidätettiin tänään lavetilla seuraavalle työmaalle. Työ on siis valmis ja puut pinoissa. Hakkuukone ehti muualle jo aikaisemmin. Talonväki jää odottelemaan uusia suppilovahveropaikkoja. Niitä rupeaa usein ilmestymään koneurille muutama vuosi hakkuun jälkeen. Koneen ketjut rikkovat maan pintaan sienten itiöille sopivia asettumispaikkoja. 

Viime viikolla tuli myös kalibroitua sonnisilmää. Tuppaa aina unohtumaan, että pienet ja sievät kyyttösonnit tosiaan ovat pieniä ja sieviä. Niitä saa emännänkin mitoilla katsella enimmäkseen alaviistoon, mutta järeämmillä roduilla ei varpustaminenkaan aina riitä. Korkokengissä taas ei parane työmaalle mennä. Kalibrointi alkoi yhdellä puhelinsoitolla. Naapuri (sana naapuri siis sanan maalaisessa merkityksessä) soitti isännälle ja kertoi karanneensa muutaman sadan kilometrin päähän. Tämä puhelu oli osa eräänlaista ketjureaktiota. Hieman aikaisemmin naapuri oli nimittäin vastannut lähinaapurinsa puheluun, jossa raportoitiin isännän sonnien karanneen - onneksi vain muutaman sadan metrin päähän.

Mitäs me pienet ja sievät?
Suuntasimme siis isännän kanssa auton nokan naapuriin ja pakkasimme paikalle sattuneen lapsityövoiman edustajan matkaan. Nupoon suomenkarjaan tottunut edustaja ryhtyi pohtimaan, mitenkä sarvellisille sonneille osoitetaan suuntaa. Tätä pohdintaa ei tietenkään sonneille kerrottu. Vajaan tonnin sonnin aivoituksissa nimittäin kolmisenkymmentä kiloa oikein sijoitettua topakkaa koulutyttöä hiihtouransa päättäneellä (sompa ja kärki puuttuvat) suksisauvalla jatkettuna on hyvin lähellä aitausteknologian huippua. Riippumatta siitä, kasvaako näitä aivoituksia tuottavien aivojen likellä sarvet vai ei. Sonnit saatiin kokoon, pääluku täsmäsi ja palattiin kotiin syömään. Ruokaakin oli, sillä osa lapsityövoimasta lupautui auliisti ruuan laittoon oivallettuaan, että vaihtoehtoinen komennus olisi sonnijahtiin.


lauantai 4. helmikuuta 2017

Emolehmä vai ei

Viikon byrokratiapläjäys saatiin jatkamalla sitoutumista eläinten hyvinvointikorvauksen ehtoihin. Tämän 76 sivun sitoumusehtojen lisäksi oli vielä 8 sivua taulukoita sekä 25 sivun korjaussarja julkaisun jälkeen tulleista muutoksista. Tunnustan suoraan, että kaikkea en ole lukenut. Sen kyllä huomasin sivulta 51, että vasikan veren hemoglobiinipitoisuuden on oltava vähintään 4,5 mmol/litra. Sitoumuksen eräpäivä oli tammikuun viimeisenä. Sitoutumuksen jatkamista hiukan pohdittiin, sillä rahallisesti summa ei ole erityisen suuri, mutta sitoutuminen lisää paperitöitä sekä mahdollisuuksia voittaa tarkastusarvonnoissa. Tässä hyvinvointikorvauksen tarkastusarvonnassa olemme jo kahdesti saaneet osuman. Kumpikin kerta on sattunut ajankohtaan, jolloin olisi ollut oikeita maataloustöitäkin tyrkyllä tehtäväksi. Sitä kuitenkin sitten tarkastajan apuna bongattiin korvanumeroita laitumella olevista lehmistä ja sonneista joiden korvakarvat aika hyvin peittävät koko korvamerkin.

Korvauksessa on erilaisia toimenpiteitä, joista ilmoittaudutaan tilalle sopiviin. Sopivissa toimenpiteissä on se ongelma, että kyytöt eivät ole sopivia. Yksi toimenpide on nimeltään emolehmien vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen. Kyyttömme ovat de facto emolehmiä, eli ne hoitavat ja imettävät vasikkansa. Toimenpide on käytettävissä kuitenkin vain järeämpien rotujen emolehmien vasikoille eikä hentoisille kyyttöpienokaisille.

Ammattitaitoinen emolehmä työssään.
Vaihtoehtoinen toimenpide olisi ollut otsikoltaan vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen. Siinä on vasikoille oltava käytössä tietty minimipinta-ala.  Karsinamme pinta-ala ylittää kirkkaasti tämän vasikoille korvauksessa määritetyn tarpeen ja lehmien tarpeen summan. Sen lisäksi eläimet pääsevät mielensä mukaan ulos. Kyselin aikanaan mavista (maaseutuvirastosta), eikö tämä täyttäisi sellaisenaan toimenpiteen ehdot. Täyttää, jos erotamme makuualueesta vasikoille määritetyn alan verran sellaisella aitausmekanismilla - esim. hiukan vasikkaa korkeammalla olevalla aitalangalla, että vasikat pääsevät läpi mutta emot eivät. Tämä ei olisi mielestäni vasikoiden oloja kohentanut mitenkään, mutta lehmien tila olisi vähentynyt ja hoito käynyt työläämmäksi. Kuivittaminen olisi vaatinut langan keräämistä pois tieltä ja virittelemistä taas paikoilleen. Kuivituskynnys olisi noussut ja tämä langanvirittelyaika olisi ollut pois jostain, mikä on oikeasti eläinten hoidossa hyödyllistä. Vasikoittemme tilan määrä ei sitten näy korvaustilastoissa, mutta ahdasta ei ole.




lauantai 28. tammikuuta 2017

Pari rasvaista päivää

Tältä näyttää puimurin putkesta tullut hampun siemen.
Hamppuja seulan päällä. Seulaa vaihdetaan lajiteltavan tuotteen ja halutun
lajitteen mukaan.
Tämä on mekaanisten laitteiden ystäville. Isäntä on viikolla lajitellut hamppua. Lajittelussa siementen joukosta poistetaan pellolta puimurin kautta joukkoon päätyvä ylimääräinen aines. Puimurin torvesta ryöppyävä tavara ei ole sellaisenaan markkinakelpoista. Joukossa on kuituista korrenpätkää ja rikkakasvien siemeniä - paljon. On niistä rikkasiemenistäkin joku varmasti ihan terveellinenkin, mutta maku ja suutuntuma eivät ole tavoiteltuja. Kuitukasvin korsi taas  pyörii hampaissa tai kutittaa kurkussa, jos syödä yrittäisi.

Kierros alkaa. Hamput matkalla täristykseen ja pyöritykseen. Ihmiset voivat hankkia vastaavia kokemuksia esim. Linnanmäellä.
Bonk-businessin koneiden ominaisuuksiin kuului se, että ne
näyttivät erittäin koneilta, mutta eivät toimineet. Tämä
Petkuksen lajittelija eroaa Bonkeista siinä mielessä, että se toimii
eikä sitä ole otettu minkään taidemuseon kokoelmiin. Ulkonäön
perusteella voi kuitenkin olla varma siitä, että
kyseessä on kone. Kuvan ämpäreihin valuu linnun ja hevosen
siemeniä. (Eivät kuitenkaan sovellu varsan kasvatukseen.)


Tästä syystä hamppu, samaten kuin kuluttajapakattu härkäpapukin lajitellaan ennen pakkaamista. Samanlaisen höykytyksen ja pyörityksen kautta käy myös siemenvilja. Kylvöön pitää saada parhaat ja elinvoimaisimmat siemenet. Tässä tapauksessa parhautta ja elivoimaisuutta tavoiteltiin kuitenkin asiakkaiden ja vähän omiinkin mahoihin.

Rikkasiemeniä harmillisempi on pahkahomeeksi kutsutun kasvitaudin itiöpesäke. Ulkonäkönsä puolesta se tulkitaan helposti hiiren papanaksi. Maku on kuitenkin pahempi. Tai en ole ihan varma, sillä papanaa en tietääkseni ole puraissut. Itiökökkäre on kuitenkin sen verran ei-hyvää että arvelisin sen menestyvän pahanmakuisuus kisoissa.

Näiden pikkumustien häiriötekijöiden määrä vaihtelee ja riippuu mm. kasvukauden oloista. Suurin osa saadaan kyllä pois, mutta joukkoon jää aina jonkin verran niitä hampunsiemenen kanssa samankokoisimpia. Niistäkin osa tulee huomatuksi pakkausvaiheessa, mutta ne jäljelle jäävät sitten myymme hampun hinnalla siementen joukossa. Toivottavasti olette huomanneet ennen puraisua.

Miksi ne lajittelupäivät olivat niin rasvaisia? Isäntä kompensoi popcornitonta lapsuuttaan ja napostelee kuormasta pitkin päivää. Nimittää sitä laaduntarkkailuksi. Ja päivän päätteeksi on rasvainen olo.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Tehtävä karsinassa

Miljoona, Kympin tytär, Nollan isosisko. Tumma väri komeileea valkoista lunta vasten.
Kuluvalla ja viime viikolla ei ole tehty lehmän kauppoja. Sonnin kauppoja sen sijaan on viritelty - tällä kertaa ilman vakuumipakkausaikeita. Kyyttöjen vähälukuisuudesta johtuen kyyttökarjojakin on aika harvasta, joten siitoeläinten oston lisäksi myyntiäkin osuu kohdalle.

Joviaalia ei nälkä yllätä kesken ruokalevon. Tai siis jos yllättää, niin ei kovin pitkäksi aikaa.
Ensi kesänä aiotaan pärjätä yhdellä sonnilla. Toinen piti tulla, mutta viime suvena jo sovittu sonnivasikan osto peruuntui, kun poika alkoi ontua. Ensi suven jälkeistä aikaakin on ajateltu. Lehmillä heilastelu on sen verran pitkäjänteistä touhua, että tulevan vuoden sulhasasiat ovat ajankohtaisia jo nyt ennen kuin potentiaalinen sulhanen on edes syntynyt.

Emäntä oli aivan muun asian tiimoilta kurssilla. Kuten monesti muulloinkin "välitunnit" lisäävät tällaisten päivien hyödyllisyyttä. Joskus ne tosin valitettavasti moninkertaistavat sen hyödyllisyyden. Nytkin tuli siis puheeksi sopivan kyyttösonnin etsintä. Melkein löytyikin yhden toisen osallistujan lypsykarjasta. Tarjokas on esi-isien ja -äitien puolesta sopiva. Löytymisen melkein on siinä, että tarjokas potkii vielä emonsa kylkeä sisäpuolelta. Pitäisi siis vielä olla oikeaa sukupuolta. Esi-isäedellytyksestä voidaan joskus tinkiä ja tyytyä lähes sopivaan, mutta tämän jälkimmäisen vaatimuksen suhteen joutuu olemaan joustamaton. Poikaa - potraa poikaa - siis toivomme sinne lypsykarjan kyyttömammalle.

Toiseen suuntaankin on viritelmiä ollut ja Mupukka-poika pääsee vaihtamaan maisemia. Sillä seurauksella, että emäntä pääsi taas kakkavahdiksi ts. ottamaan salmonellanäytettä. Homma toimii niin, että emäntä kiipeää puhdas muovipussi kourassaan sonnien karsinaan ja odottelee, että oikeiden kavereiden häntä nousee. Sitten vain tuoreelle läjälle ennen kuin kenkään sen sotkee tunnistamattomaksi. Samaan näytteeseen voi sekoittaa useamman eläimen tuotoksia. Odotuslistalla oli siis useampia hännän nousuja, jotta salmonellatodistuksen saisi samalla kertaa muillekin mahdollisille muuttajille. Homma jäi kuitenkin tällä kertaa vielä vaiheeseen. Vilu tuli ennen ensimmäistäkään läjää, kun oli pukeuduttu vähän liikunnallisempia työvaiheita ajatellen. Tällä kertaa tuli siis oltua paikalla väärään aikaan.  Koitetaan viikonloppuna ajoittaa paremmin.


tiistai 10. tammikuuta 2017

Vähän kirjanpitoa

Näillä saa yhden sonnin teurasauton kyytiin. Lastaus huomenna.
Paperitöitä pukkaa. Verottaja kaipaa helmikuun loppuun mennessä numeerista sepustusta edellisen vuoden edesottamuksistamme. Se on yleensä ollut hyvällä mallilla näillä main. Nyt on kuitenkin aloituskynnystä nostettu vaihtamalla kirjanpito-ohjelmaa. Homma odottelee pohjatietojen siirtoa vanhasta ohjelmasta. Sitä 1980-luvulta ylläpitänyt yhdenmiehen yritys on huhujen mukaan siirtymässä eläkkeelle, joten päivitykset olisivat lähitulevaisuudessa lakanneet tulemasta. Siksi tämä kynnyksen korotus. Sinänsä veroilmoituksen teosta ei ole valittamista. Homma on selkeää, loogista ja toiminta joustavaa. Kaikki eivät ehkä ole tätä mieltä, mutta kaikilla ei myöskään ole vertailukohtana maatalousbyrokratian kukkasia, lomakesulkeisia ja erilaisten listojen ylläpitoa. Maa- ja metsätalousministeriö laati muuten viime vuoden puolella viljelijää helpottamaan ystävällisesti listan erilaisista kirjaamisvelvollisuuksista. Listan pituus taisi olla 43 sivua.

Tässä poseerataan tuoreissa kuivikkeissa Mannen johdolla.
Tämä on keväinen näky.
Paperityöt on tietysti nykymaailmassa osin harhaanjohtava ilmaus, kun aika paljon on kyse tästä sähköbittien töllistelystä. On termi tietysti välillä osuvakin, kun printteri temppuilee ja yrität saada jumiutuneen paperin pois laitteen sisuksista. Näiden mitä nyt sitten ovatkaan töiden lisäksi on aikaa kulutettu tietysti talvikauden vakiopuuhassa, eli kuivittamassa. Tällä hetkellä käytössä on pahna, mutta jos talvi jatkuu kovin tämänpäiväisen kaltaisena, siirrytään taas turpeeseen. Tänään nimittäin satoi vettä ja männyn juuret alkoivat pihassa näyttää aika keväisiltä. Toivottavasti ei nyt vielä kumminkaan. Emännän hiihtokelitkin ovat vielä alkamatta toisin kuin maaston suhteen vähemmän nirsossa talon ympäri myötä- ja vastapäivään -ikäluokassa. Eteisessäkään (tai keittiön nurkassa) ei ole turhan väljä, kun tarpeellinen määrä monoja ja luistimia haetaan sinne ajoissa muiden kauden jalkineiden seuraksi. Nostetaan vaan jalkoja. Puolen vuoden päästä pärjätään jo pienemmällä valikoimalla.



tiistai 3. tammikuuta 2017

Lunta tulvillaan

Tämän peiton alla kelpaa rypsin lämmitellä.
Toistaiseksi peli ei ole menetetty, vaikka mittarin
spriipatsas huomenissa kutistuisikin..
Pakkasta luvattiin muttei juuri lunta. Toiveissa olisi ollut lumi ennen pakkasia rypsipelloille,
mansikkamaalle ja sorakasalle. Talven hakkuukohteille taas mieluummin ensin pakkanen routaannuttamaan ja sitten sopiva määrä lunta päälle. Näin suuria ja tarkkarajaisia eroja paikallisissa mikroilmastoissa ei kuitenkaan ole, joten kaikkea ei voi saada. Tai toisesta näkökulmasta, aina voi voittaa. Tämä toinen näkökulma on emännän makuun.

Nämä leidit ovat juuri olleet ulkona
syömässä. Karva eristää lämpöä siihen
malliin, että lumi selästä ei ihan heti sula,
vaan on eräänlainen lisäeriste.
Siltä varalta, että ennuste toteutuisi, valmistauduttiin kuitenkin tilaamaan kauran siemeniä koko rypsialalle. Lumeton kova pakkanen olisi todennäköisesti ollut rypsin loppu, ja jotain täytyy keväällä kylvää tilalle, jos lohkon valtalajiksi keväällä osoittautuu muu kuin rypsi.

Valmistautuminen meni kuitenkin tältä erää hukkaan, sillä säänennustajien aikaisemmista lupauksista huolimatta tätä päivää koristi lähes suomifilmityylinen lumisade. Rypsi näyttäisi ainakin toistaiseksi olevan turvassa.

Isommalla koululaisella oli viivoitin tallessa ja sitä piti pysähtyä hyötykäyttämään kotimatkalla. Lumen syvyydeksi raportoitiin kahdeksan senttiä. Pienempi taas ei joutanut pysähtelemään; kiireesti kotiin, lumikolan ei voi antaa olla jouten näissä oloissa. Kivaa oli, mutta kaveri keskittyi hauskanpitoon (lumen siirtäminen paikasta toiseen on hauskaa) ja pihan taidekuviointiin. Aikuinen olisi ollut tylsän rationaalinen ja kolannut lunta talon seinustoille.
Kamera kertoi kuvaavansa maisemaa. Ei kerrota lehmille, luulevat vielä joutuneensa vähätellyiksi.